top of page

HAAVEENA TSEKINPAIMENKOIRA?

Koirat18.jpg

Pennun ottamisessa ei kannata hätiköidä. Etsithän kuitenkin perheenjäsentä seuraavaksi kymmeneksi ehkä jopa viideksitoista vuodeksi. Täydellisiä koiria ei ole, mutta todennäköisyys saada terve ja reipas kaveri kasvaa, kun pohjatyön jaksaa tehdä huolella.

 

Varmista, että pentu on rekisteröity

​

Älä osta rekisteröimätöntä pentua. Hälytyskellojen pitää soida, jos puhdasrotuinen pentu ei ole rekisteröity. Kysymyksessä voi olla esimerkiksi nartun liian tiheä pennuttaminen tai vanhempien puutteelliset terveystutkimukset.

 

Käy tutustumassa

​

Pentuja olisi hyvä käydä katsomassa ennen luovutusikää, jotta näet millaisissa oloissa ne kasvavat ja millainen emä on luonteeltaan. Kysele yhdistelmän taustoista kunnolla. Selvitä lähisuvun terveystilanne ja kysy myös luonteista.

 

Hyvä kasvattaja osaa perustella yhdistelmänsä ja kertoa siinä mahdollisesti otetuista riskeistä. Mieti, mitkä ominaisuudet ovat itsellesi tärkeitä ja minkä asioiden suhteen olet valmis tekemään kompromisseja. Kysy myös, miten astutus, synnytys ja pentujen hoitaminen ovat sujuneet. Luonnollinen lisääntyminen on todella tärkeää.

 

Tee kirjallinen sopimus

​

Vastuuntuntoinen kasvattaja tekee aina pennusta virallisen kauppasopimuksen (sijoituskoiran ollessa kyseessä sijoitussopimuksen) käyttäen Suomen kennelliiton laatimaa lomaketta. Lomakkeesta kuuluu jäädä toinen osa ostajalle.

​

Pennun mukana kuuluu tulla sen rekisteritodistus, jossa näkyy koiran tiedot ja sukutaulu. Täytätte kirjallisen sopimuksen koiran kaupasta yhdessä kasvattajan kanssa. Lisäksi saat mukaasi kirjallisen hoito- ja ruokintaohjeen.

 

Lue kaikki paperit huolellisesti läpi ja varmista, että ymmärrät kaiken, mitä allekirjoitat. Jos sopimuksen ehtoihin tehdään muutoksia tai lisäyksiä, niin kysy neuvoa, ennen kuin allekirjoitat kenties jotain, mitä kadut myöhemmin.

 

Useimmat kasvattajat antavat eläinlääkärin suorittaa pentueelle pentutarkastuksen. Mikäli eläinlääkäri on pentueen tarkastanut, kuuluu sinun saada lääkärintodistus pennusta itsellesi ilman erillistä korvausta.

​

Hyviä pentuja voi ja pitää yleensä joutua odottamaan. Muista, että kasvattaja arvioi ostajat ja suinkaan kaikille hyvät kasvattajat eivät pentujaan myy.

​

Yhdistyksen pentuvälittäjä

Miira Häggblom, chp.pennut (at) gmail.com

Mallit käytettävistä Suomen kennelliiton sopimuksista

 

  • Sopimus koiran kaupasta

  • Nartun sijoitussopimus

  • Lisäehdot nartun sijoitussopimukseen

  • Uroksen sijoitussopimus

  • Lisäehdot uroksen sijoitussopimukseen

 

bottom of page